Soittaa vanhemmalle
Kolme sekuntia hiljaisuutta luurissa tuntuu ikuisuudelta, kun ei näe kuulijan kasvoja eikä tiedä, onko oma vuoro puhua. Alla oleva kuvatuki jäsentää keskustelun vanhemman kanssa niin, että puhelimeen voi tarttua tietämättä tarkasti, mitä sanoa.
♂Mies soittaa vanhemmalle
Vaaleansinisessä paidassa oleva mies pitää puhelinta korvallaan ja heiluttaa, ja vasemmassa yläkulmassa on ympyrässä kuva heiluttavasta vanhemmasta.
♂Mies puhuu puhelimessa
Vaaleansinisessä paidassa oleva mies puhuu puhelimessa, kun taas toinen vihreässä paidassa oleva mies heiluttaa hänen vieressään.
♂Mies soittaa naiselle
Vaaleansinisessä paidassa oleva mies puhuu puhelimessa ja elehtii kohti heiluttavaa naista purppuranvärisessä paidassa hänen vieressään, katkoviivan osoittaessa kommunikaatiota.
Tietoa kuvatuesta
Puhelut riisuvat lähes kaiken sen tiedon, joka muuten ohjaa keskustelua. Ei ilmeitä, ei asentoa, ei aavistustakaan siitä, nyökkääkö toinen rohkaisevasti vai onko hän jo katkaisemassa. Lapselle, joka jo muutenkin pitää sosiaalista vuorovaikutusta paljona reaaliaikaisesti ratkaistavana, tavallinen puhelu äidille tai isälle voi tuntua suhteettoman raskaalta, etenkin jos kyseessä on toisessa osoitteessa asuva vanhempi ja puhelu on viikon ainoa kontakti.
Kun puhelu on jäsennetty kuviin, lapsi saa rangan: tervehdys, yksi konkreettinen kerrottava asia, yksi kysymys, merkki siitä että puhelu lähestyy loppua, ja lopetus. Korttiseinä puhelimen vieressä toimii kuin tekstin apuviivat, jotain mihin nojata kun sanat loppuvat. Se ei ole käsikirjoitus vaan kisko.
Konkreettinen vinkki: lisää kortti, jossa on yksi asia päivästä, piirustus, eväs, kivi koulupihalta. Silloin ensimmäisestä aiheesta tulee konkreettinen esine eikä ylivoimainen miten päivä meni, joka avaa tyhjän kentän. Autismikirjon lapselle juuri tämä aloituskohta voi ratkaista, syntyykö puhelu lainkaan. Routined-sovelluksessa puhelun runko voi olla toistuva rutiini puhelimen näytöllä juuri silloin, kun luuria ollaan nostamassa.